Nää pari päivää on menny iihan mukavasti ja oon taas ovussa sen kaverin kanssa. Toivottavasti pidemmän aikaa. Mulla on pieni suunnitelma hänen varalleen. Jos hän 2 viikon aikana kyselee tai utelee et miten mulla menee mun miehen kaa niin vastaan jotain. Tai sit sanon, et piä huoli omasta elämästä älä mun, koska en oo nyt puuttunut sun elämään ollenkaan. Arvasin tämän kun menin aamukahville sille kaverille. Puhui ilkeesti ja ikävään sävyn mulle sekä ajoi mut pois mikä ei ollut kivaa. En tiedä pystynkö menemään töihin enään koskaan, eli sama kuin jäisin lomn jälkeen kokonaan pois. Mä en vaan jaksa tätä enään. Mulla on jo niin paha mieli kuin vain voi olla. Tuntuu kuin mua ei kunnioiteta ollekaan ja anneta olla sellainen kuin oon. En mä mun luonteelleeni mahda yhtään mitään. Ja ei se oo pettämistä jos käy saunassa mieskaverin kanssa, jos siellä ei tapahdu muuta.

Kävin sen kanssa kuitenkin kaupoilla, kun olin luvannut, mut kun päästiin melkein kotiin niin pyysi kahville, mutta en mennyt. Päätin kieltäytyä siitä syystä mitä hän teki mulle aamulla. Tää oli vähä niinkuin kosto siihen että saa miettiä miten ja millä äänensävyllä mulle puhutaan. Jos hän on kotona sunnuntaina, niin vien vaan tavarat sille ja en jää sen pidemmäksi aikaa, no ehkä saatan kupposen kahvia juoda mutta sen jälkeen takas kotia. Tästä lähin käyn siellä todella harvoin varsinkin silloin kun osaa olla mulle kiltti ja puhua oikein. Muuten en mee ollennkaan vaikka sitä kysyykin. Päätin pitää kotipäivän jo päivän aikana ennenkuin mentiin asioille, kun sen olin todella luvannut. Alan ottamaan enemmän omaa aikaa ja rauhaa tästä lähin, niin eipähän tuu valittaa et pitäs elää omaa elämää eikä muiden. Eikä tarvi kuunnella sen juttuja niin ei tulis muka "juoruttua"  niitä kellekään. En oo nytkään sanonu asioista yhtään mitään, vaikka ne ois tuoreessa muistissa. 

Pitää opetella rentoutumaan kun alkaa tulemaan sen kaa jokin tiukka paikka tai jos töissä niin sanon suoraan kaikkien kuullen koko asian miltä tuntuu. En tykkää yhtään siitä että mua loukataan millään tavalla. Pitää todella yrittää löytää mielenrauha itseni ja sen kaverin ajatusten kanssa. Muuten alkaa taas ottaa päähän ja tunteet ottaa vallan, mut onneks töissä huomataan jos mulla ei oo kaikki hyvin. Prismassa ostettiin jäätelöt niin ostin mieluiten itse kuin oisin antanut hänen ostaa sen. Mulla alkaa todella olemaan ideat lopussa sen tyyppin kaa. Aina ku se on mielessä, niin ikävät ajatukset tulee mieleen melkein heti, mut yritän päästä niistä eroon keksimällä jotain muuta puuhaa. Mutta sekään ei aina auta välttämättä. Se nainen tarvisi terapiaa todella, eli sillä on hieman päässä vikaa kun ei osaa lopettaa muiden syyttelyä. Syyttää mua turhasta vaikka en oo tehnyt mitään ja jos syytellään ja provosoidaan niin silloin saatankin tehdä jotai ikävää kuten puhua asioista muille mitä ei sais sanoa. 

Pitää miettiä jatkoa käynkö sen kaa missään tai leivonko mitään. Ellei käytös muutu ennen sitä ja muutenkin kohtele mu kunnioittavasti. Hän tietää millainen elämä mulla on ollu ja miten mua on kohdeltu, mut ei vaan välitä eikä siit et miltä musta tuntuu tietyllä hetkellä. En ees oota anteeks antoa enkä mä itsekään anna vaikka pyytäisi sitä. Multa loppuu kohta kärsivällisyys sen kanssa. Saa itse pestä tyynynsä ja muut vaatteetm sillä mä en niitä tuu peseen. Tää oli eka ja vika kerta sen asian suhteen. Jos ei osaa pestä niin se on voi voi. Eipähän oo mun asia. Ei ihme et oon aina allapäin sen naisen takia ja sen miten se kohtelee mua. Mä oon sille mukava ja reilu sekä haluan hälle vaan hyvää, mut mitä saan siitä kaikesta pelkkää kuraa ja paskaa niskaan koko ajan. Aamulla oli todella ilkee, mut kauppareissulla oli ihan erilainen. Äkkiäpä sen mieli muuttuu meikäläisen suhteen. Mikä ei oo yllätys, koska sitä se on melkein aina ollu.

Miksi hän ei voi olla mulle yhtä mukava ja ymmärtäväinen kuin muillekin. Olen erilainen kyllä, olen herkkä kyllä, mulla on sairaus kyllä sekä mulla on erilainen luonne joille en mahda mutään enkä mä voi muuttua niiden asioiden suhteen. Von kyllä parantaa tiettyjä tapoja, mut se vie aikaa. Jos niihin uskoo niin uskon myös itsekin mutta jos ei niin en pysty muuttamaan tiettyjä asioita,sillä mulla loppuu usko itseenikin ja sit on tunteet valloillaan. Sanon ja teen asioita mitä ei pitäsi mut niille en voi mitään ellei muhun uskota ja luoteta. Yritin päivällä olla iloinen, mut se oli tekopyhää esittämistä. En halua kertoo miten asia on varsinkin työpaikan lähellä kun siinä oli muitakin. Olisivat saattaneet kysellä ja sit ku oisin sanonut asian oikean laidan ja kaveri ois ollu kuulemassa niin ei oltas menty asioille yhdessä. No sanotaanko näin et on mulla muitakin parempia kavereita jotka kohtelee mua oikein niin kaveria pitääkin. 

Lopetan tältä erää taas tähän. Kiitos kun jaksatte lukee näitä mun juttujani, vaikka ne on vaan oman mielen puhdistamista ja rauhoittamista. Ainakin voin jakaa ajatuksia ja se on hyvä, muuten tulee burnout. Jos teillä on samankaltaisia tapauksia niin oisi kiva kuulla miten ootte saaneet asiat selvitettyä ja myös vinkkejä mikä vois mua auttaa tämmösissä tilanteissa. Nähdään taas kun sen aika tulee ja tarve jakaa ajatuksia.